maanantai 12. maaliskuuta 2018

Chicken & Broccoli 



Ainekset


400-500g marinoimattomia kanafileitä                             
tummaa ja vaaleaa soijakastiketta                                                                                         
riisiviinietikkaa
maissitärkkelystä
broccoli (parsakaali)
inkivääriä
valkosipulia
kanalientä
osterikastiketta
hoisin-kastiketta
seesamiöljyä
sokeria
öljyä paistamiseen

Ohje

Pilko kanafileet suupalan kokoisiksi paloiksi. Laita kanat kulhoon ja sekoita mukaan marinadin ainekset. Yhden kananmuna valkuainen, 1-2 rkl vaaleaa soijakastiketta, 1 rkl riisiviinietikkaa, 2 rkl maissitärkkelystä, 1 tl ruokasoodaa. Sekoita huolellisesti ja annan marinoitua jääkaapissa noin 30 minuuttia.


Leikkaa broccolin kukinnot irti varresta ja halkaisi ne pariin-kolmeen osaan. Voit käyttää halutessasi myös varret. Hienonna pari-kolme valkosipulinkynttä ja raasta pieni pala inkivääriä.
Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Noin 1 rkl osterikastiketta, 2 rkl hoisin-kastiketta, 1 rkl vaaleaa soijaa, 1 tl tummaa soijaa, 1-1,5 kanalientä, 1 tl seesamiöljyä, 2 tl sokeria. Lisää kastikkeeseen pieni loraus veteen sekoitettua maissitärkkelystä suurusteeksi.

Aloita lämmittämään wokkipannu kuumaksi. Lisää pannulle hieman paistamiseen soveltuvaa öljyä kuten rypsi-tai auringonkukkaöljy. Paista kanat muutamassa erässä sekoitellen niitä puisella kauhalla tai lastalla. Siirrä kanat lautaselle odottamaan.

Pyyhkäise pannu puhtaaksi ja lisää hieman öljyä. Paista valkosipulit ja inkivääri muutaman sekunnin ajan sekoitellen. Varo polttamasta. Lisää pannulle pilkottu broccoli ja lorauta hieman vettä tai kanalientä. Anna broccolien kypsyä hieman mutta varo keittämästä liian pitkään ettei kukinnot pääse hajoamaan. Tällöin myös tärkeät vitamiinit tuhoutuvat. Lisää sitten kanat takaisin pannulle broccolien, valkosipulien ja inkiväärin mukaan. Sekoita kastiketta ja kaada se pannulle. Sekoita huolella ja anna kiehua hetki että kastike hieman sakeutuu.

Syödään basmati- tai jasminriisin kera. 



5 kommenttia:

  1. Hei Jukka,

    Luimme, että asut Laihialla. Olisiko sinulla antaa hyvä vinkki, missä vaasalaisessa etnisessä kaupassa käyt?

    Meillä mieheni on kiinnostunut näistä sinun resepteistä. Kiitos paljon etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei.Tapaan käydä pitkänkadun kulmassa sijatsevassa Hot Curry Marketissa ja kauppapuistikon Uncle Woo Asian Marketissa. Hyviä kauppoja molemmat.

      Poista
  2. Hei Jukka, kiva että päätit tehdä blogin:), saan varmasti paljon uusia ideoita. Heti muutama kysymys: mistä ostat vaaleaa soijaa? (mulla on vaan "perus"soijaa ja tummaa. Paistan aina sesamöljyssä, mitä eroa on jos paistankin vaikka rypsiöljyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soijat ym Kastikkeet ostan Aasialaista elintarvikekaupoista. Rypsiöljy soveltuu paremmin korkeissa lämpötiloissa paistamiseen kuin seesamiöljy. Seesamiöljyn savuamispiste on tosi alhainen joten se voi syttyä helposti palamaan.

      Poista
    2. Kiitos tiedoista! Täytyy mennä taas pyörimään kiinalaiseen kauppaan ja muutamaan aasialaiseen mitä muutenkin käytän kun teen jotain muuta kuin perisuomalaista ruokaa. Jotenkin tuo vaalea soija on mennyt ihan ohi. Onneksi mulla ei ole käynyt koskaan öljyn kanssa savuamista vaikka viikottain sillä mm wokkaan ja lämpö kova. Hyvä tietää, niin jatkossa varaan ison kannen viereen. Kun maun vuoksi edelleen jatkan sillä🙂

      Poista